torstai 22. kesäkuuta 2017

Uudistettu pirttipöytä

Huomenta! 

Täältä tulee taas vanhempaa tekstiä ja kuvia. 
Vapun aikoihin otettu kuvat. Enkä sitten uusia ottanut.
 Hyviksi kuviksi todetut ja havaitut. :)

Tämä on yksi projekteista, mikä on onneksi tullut valmiiksi. :)
Oman aikansa ja motivaationsa se vei. 
Ensin olin ihan innoissani tekemässä tätä, 
mutta kun hommat eivät säilyneet
rupesi into hiipumaan. :D 
Harvoin käy näin. 
Tuo pöytä ja penkit on noin 20 vuotta sitten käsitelty ammattilaisen maalauksessa. 
Ja maali oli kyllä niin jämäkästi pinnassa kiinni! 

Kahdesta alemmasta kuvasta näkee mikä on ollut vanha sävy. 






Tästä alaspäin tulee uutta pintaa. 
:)






















Muuttui koko keittiö, kun uusi pirttipöytä tuli. 
Pöydänpinta ei ole niin vahva ja kova kuin aikaisemman lakan jäljiltä. 
Mutta jospa se siihen asti kestää että lapset ovat teinejä.  
Antaa nyt tulla nasrmuja pintaan ja kolhuja. 
Sehän kuuluu elämään, että elämisen jäljet näkyvät. 
Sitten joskus voisi viedä ammattilaiselle käsiteltäväksi :)
 Pöydän päällä oleva valaisin odottaa vielä maalia pintaan. 
Ja haaveissa olisi käsitellä koko keittiö valkoiseksi tai vaaleanharmaaksi. 
:) 

Tänään on ohjelmassa aamusta käynti diabeteshoitajalla ja verensokeriarvojen tarkistus. 
Ja iltavuoro odottaa sen jälkeen. 
Koko juhannus menee töiden merkeissä. 
Onneksi kohta alkaa äitiysloma ja saa lasten kanssa touhuta♡ 
Ikkunat odottaa pesijäänsä. (En ole jaksanut niitä pestä. Tarkotuksella odotan lähemmäs ristiäisiä). 
Matot odottaa myös pesijäänsä. 
 Voi mikä tuoksu tulee puhtaista matoista! :) 
Mites muiden ikkunoiden ja mattojen pesu? 
Onko tältä kesältä tehty vai odottaako vielä? 

Mukavaa torstai aamua jokaiselle! 

Jonna

2 kommenttia:

  1. voi upeus miten hieno tuli!!
    Täälä on matot pesty ja ikkunat jo useamman kerran. Pakko oli nyt juhannukseksi ne pestä uudestaan kun kauhea siitepöly kerros oli tullut!

    Ihanaa juhannusta teidän perheelle<3

    VastaaPoista
  2. Heippa.
    Kivan blogin löysin ja nyt olen lukenut sen kokonaan läpi :) pari päivää meni.. Kivoja ideoita ja mukavan positiivista energiaa täältä saa. Mukavaa juhannusta sinulle ja perheellesi :)
    T.äiti kolmelle

    VastaaPoista

Kiitos kaunis kommentista :)