maanantai 9. lokakuuta 2017

Pienen pojan ristiäiset

17.9 Meidän pojan ristiäisiä juhlittiin kotosalla.
On onni että löytyy tilaa, jotta voimme viettää tätä juhlaa kotosalla sukulaisten ja ystävien parissa.
Ja kiva myös sinänsä, että tulee koko talo kuurattua lattiasta kattoon.
Saa sitten jouluna ottaa siivoukset hieman rennommin. 
Vanhemmille lapsille oli mieleen saadessaan leikkiä omilla leluillaan. 
Muutaman kerran kyllä kadutti ettei tullut varattua seurakuntataloa...
Sen minkä oli saanu siivottua, olivat vanhemmat lapset jo sekottanut. 
Joten ei nämä ristiäisten järjestelyt ollut yhtä ruusuilla tanssimista. :D
Onneksi olin pyytänyt äitiäni tekemään lähes kaikki tarjottavat.
Suolaiset ja makeat.
Mieheni äitiä olin pyytänyt jalanpohjan mallisia keksejä tekemään. 




Gluteenittomaan kermakakkuun minulla oli omat visiot,
mutta 4 ja 3 vuotiaat on sen verran nopeampia,
ja olivat kakun jo koristellut...
Tällä mentiin.
Kaunis tuli kakusta (lapset olivat saaneet oman näkemyksen tuoda ristiäisiin)
ja hyvän makuista kakkua.
:)


Voileipäkakkuina oli kinkku ja lohi.
Miehen siskolle tehtiin oma gluteeniton voileipäkakku.
Myös kinkkua ja lohta.












Kukkaset kävin tilaamassa paikallisessa kukka kaupasta.
Kauniit kukat tuovat juhlallisuutta.
Vaikka tykkäänkin ettei ristiäiset ole niin vakava tilaisuus.
Siihen kuuluu naurua ja itkua.
(Ainakin itselläni, kun lauletaan suojelusenkeli. Joka on muuten todella kaunis virsi).

Tästä eteenpäin tulee aika määrä kuvia.  :)
Ottakaa mukava asento.
























Kastepöytään tuli kastemaljan ympärille kranssi, joka oli mukava vaihtelu.
Isosisaruksien kastepöydissä on molemmilla ollut jalallisessa maljakossa asetelmat.
Virsinä lauloimme suojelusenkeli, joka on todella kaunis.
Sekä jumalan kämmenellä.
Isommat lapset saivat leikkiä lauluun kuuluvaa leikkiä samalla.
Kerhosta virsi oli tuttu.












Poikamme sai uuden nimen, joka ei ole suvussa kulkenut.
Toinen ja kolmas nimi olivat mieheni pappojen nimiä. 
Joten jotain uutta, kuin jotain vanhaa. 
:)


♡:llä Jonna


7 kommenttia:

  1. Ihanan näköiset juhlat♡♡
    Meillä on myös ristiäiset vietetty kotosalla ja on se kyllä välillä hankalaa,kun lapset sotkee paikkoja sitä mukaa kun saat siivottua!
    Mutta tosiaan,tuleepa siivottua kunnolla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♡ Niinpä. On kotona pidetyissä ristiäisissä se oma lämmin tunnelma :)

      Poista
  2. Voi miten kaunista ja tunnelmallista teillä on ollut <3
    T. Äiti kolmelle

    VastaaPoista
  3. Kaunis ja montaa lajia oli syötävänä, kauniisti olet koristellut koko kodin. Ihania kukka-asetelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kauvan nuo kukka asetelmat säilyivätkin kauniina :)

      Poista
  4. Tosi ihanan näköiset juhlat, kauniisti laitettu koti <3 muutenkin paljon ihania kuvia ja juttuja blogissa, itsellä vain tämä blogin lukeminen ja kirjoittaminen jäänyt unholaan joksikin aikaa :/

    VastaaPoista

Kiitos kaunis kommentista :)