torstai 9. kesäkuuta 2016

Suomen suvi parhaimmillaan


Rakastan tätä vuodenaikojen vaihtelua!
Ihailen jokaista vuoden aikaa. 
Kevättä, kesää, syksyä ja talvea.
Olkoon vesisade, räntäkuuro, helteitä tai kunnon paukku pakkaset.
Tämä on parasta juuri vaihtelun vuoksi!
Luonto alkaa kukkimaan ja vihertymään, syksyllä lehdet taas putoavat puista.
Talven ensi lumia saa odottaa, ja saadaanko valkea joulu. :)

Äitini luona on muutama omenapuu ja ne kukkivat niin kauniisti toukokuussa.
Siittä oli pakko ottaa muutama kuva!
Ikkunasta kun katsoi ulos, olisi voinut sanoa katsovansa kaunista taulua.
Valkoiset kukat loistivat valkeutta sisälle.
Meille tänne ollaan saatu vasta yksi omenapuu, 
koska tällä tontilla on niin paljon vesisuonia ja kaikki istuttamat omenapuut ovatkin kuoleet samana kesänä.
Mutta onneksi on se ensimmäinen saatu pysymään hengissä.
On ihana haaveilla omien lasten hakevan omenia ja syövän niistä tehtyä hilloa.
Saa tehdä omenalohkoja pakastimeen.
ai että! 










Äidilläni on rantasauna ja laituri josta pääsee jokeen pulahtamaan, 
Nuo kesäiset maisemat tuovat mieleen suomifilmit.
Joista myös tulee kesäfiilistä<3

 Mahtavia maisemia eikös?
Niitä pitäisi vaan muistaa enemmän jäädä ihastelemaan.
Yksinään, perheen kanssa tai isommalla sakilla<3

Jonna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaunis kommentista :)