lauantai 27. kesäkuuta 2015

Maista maista mansikkaa


Nami nami!
Eilen tuli syötyä kesän ensimmäiset mansikat ja voi juku kun maistui hyvältä.
Oli ihana aloittaa viikonloppu.
Mies oli kauppareissulta tuonut pari rasiaa mansikoita sekä vadelmia.
Todella mieluisa yllätys<3





Illalla keitin mannapuuroa ja laitoin kaveriksi hieman mansikkaa ja vadelmaa. :)
Neidille maistui todella hyvin puuro.
Niin kauniin punaisia nuo mansikat.
Jospa pian niitä saisi alkaa  pakastamaan syksyä varten? 
Toivotaan että pian. :) 




Tämä päivä meni kyläilessä.
Aamusta lähdimme koko perhe Yläneelle säpinöille.
Suunittelin niin ottavani kuvia teille niistä hienoista vanhoista ajoneuvoista joita siellä esiteltiin. 
mutta  mönkään meni.
Niin paljon satoi vettä taivaan täydeltä, että kameraa olisi surku käynyt. 
Vanhoihin ajoneuvoihin kuului kuorma-autoja, traktoreita, autoja sekä mopoja.
Vuosi haitari oli niissä 40-90 lukua.
Joten paljon oli ihasteltavaa ja ihmeteltävää. :)
Tämä oli ensimmäinen kerta kun kävimme säpinöillä ja kuivana emme säilyneet.
Vaatteet pääsivät kyllä heti kuivumaan. 

Sain ostettua vaaleanpunaista sekä vaaleansinistä trikookudetta lastenhuoneen mattoihin.
Someron lanka oli myymässä kudetta. 
Heiltä löytyy myös nettisivut josta näet missä ja milloin ovat toreilla myymässä. :)


Torin jälkeen lähdimme kyläilemään kummipoikamme perheen luokse.
Siellä saimme syödä vatsamme täyteen herkullisia vartaita<3
Kiitos paljon ystäväiseni<3 
Ja saimme jutella pitkästä aikaa naistenjuttuja lastenleikkiessä keskenään.
Tämä päivä meni niin mukavasti. :) 


Huomenna maalari ottaa suunnan leikkimökkiä kohden,
ja jatkaa maalailua siellä. 
Muuten otetaankin rennosti. :)

Tervetuloa uudet lukijat mukaan :)

Voi ihanaa<3 Täällä meillä paistaa aurinko!
Joten mukavaa auringon paisteista lauantai-iltaa sinulle! 
:)

Jonna



4 kommenttia:

  1. mansikat on kyllä niiin hyviä!! Olipas teillä ollut mukavan kuuloisia päiviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä onni, kun saa viettää lapsien kanssa päiviä<3 Koskaan ei tule kahta samanlaista päivää. :)

      Poista
  2. Oi, koskahan sitä itse saisi maistettua kesän ensimmäisiä mansikoita. Meinasin odottaa, että oman maan mansikat kypsyvät, mutta saattaa olla etten malta odottaa niin kauan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli nuo kyllä niin hyviä! :D Mutta oman maan mansikat varmasti maistuvat vielä paremmilta. :)

      Poista

Kiitos kaunis kommentista :)