keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Kodinhoitohuone

Keskiviikko iltaa mennään vesisateen jälkeen.
Torista ostamani vaaka sai uuden maalipinnan,
 kohta saan kiikuttaa sen keittiöön<3 
Kahvakuulat jäi välistä,
 joten kävelylenkkiin piti tänään tyytyä ja sekin vesisateessa. :D
Sain äitienpäivälahjaksi 12 kerran kahvakuulan ja 
olenkin ahkerasti lahjaani käyttänyt. :)


Tässä olisi viime viikolla ottamiani kuvia kodinhoitohuoneesta.
 Meidän kodinhoitohuone on pohjoiseenpäin,
 siellä on todella pimeää ja aikas inhottava touhuta tuon takia.
Kesällä ei haittaa, mutta syksyllä ja talvella siellä on entistä pimeämpi.
Silloin on hyvä syy pitää ihania pallovaloja päällä, sekä ihastella niitä samalla. :)


Viime vuonna  kun muutimme tänne oli tämä huone ainoa mille ei mielestäni tarvinnut tehdä paljoa mitään.
Katto oli valmiiksi valkoinen ja värimaailmaltaan harmaa/valkoinen.
Ja sepäs mielytti todella paljon. :)
 Väliovet sekä tiiliseinän (näkyy ikkuna kuvassa)
maalasin valkoiseksi.
Uudet verhot vaihdoin, sekä pientä sommittelua piti tehdä.
Kaikki kodinhoitohuoneen esineet ovatkin melkein mammaltani saamia, pikkutuvasta tai kirpputorilta. Muutamat olen sisustuskaupasta ostanut.
Joten aika edullisesti saatu, mutta kuitenkin rakkaita tunne esineitä<3














Keittiössä ollut vaaka löysi uuden paikan kodinhoitohuoneesta.
Uusi isompi vaaka saa olla yksin keittiötä ihastuttavana. :) 














Tuo sähkötaulu on todella kurja,
ja olenkin tehnyt miehelleni tilauksena siihen kaapin päälle ja oven.
Haaveina olisi höyläämättömästä laudasta ja tietenkin valkoiseksi maalattuna. :)







Alimmaisesta kuvasta katsottuna ikkunaa kohden vasemmalta pääsee saunalle ja kaappien takaa oikealta löytyy vaatehuone.
Siinäpä meidän kodinhoitohuone lyhyesti. :)


Hyvä yötä kaikille!

Jonna

2 kommenttia:

Kiitos kaunis kommentista :)