keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Omanlainen Mailegin pupu




Viimeisen kirjoituksen jälkeen on tapahtunut surullisia asioita. Mammani nukkui viime viikolla pois. Ikävä jäi kova tänne<3
Mutta onneksi niitä iloisia mahtuu hieman joukkoon. Ja niistä saan kiittää lapsiani<3 Ajatukset olen saanut muihin asioihin. 
Esimerkiksi kummityttömme nimppareiksi järjestämät naamiaiset. 

Lahjaa en meinannut ensin millään keksiä, sitten mieleeni tuli mailegin puput. Ja rupesin googlettamaan paikkakuntamme läheltä jälleenmyyjiä. Todella huonosti löytyi. 
No sitten ajatus tuli mieleeni että mitäpäs jos koitan itse ommella tuomoisen pupun. 
Rupesin uudestaan tutkimaan ja löysinkin näistä kahdesta blogista hyvät ohjeet. 


Aikaa ei kauvaa mennyt. No jos yksin olisin työskennellyt, mutta kun oli pari apulaista niin meni siinä yksi päivä.









Kaapista löytyi ikean pellavaa 120cm x 150 cm kokoisena palana, vanua, hame kangasta, pistiä ja villalankaa. 
Kaavat piirsin omastapäästä voipaperille.  Työskentely meni aikaslailla fiilispohjalta. 

(Paloja leikatessa jätin ympäri yhden senttimetrin saumanvarat. )






Olen aikas tyytyväinen tuohon pupuun. Ei mennyt hommat ihan niinkuin strömsössä. Mutta seuraavaa tehdessä olen viisaampi. 
Kädet, jalat, pään sekä osan vatsasta täytän vanulla, mutta takamus osan täytän herneillä tai riisillä. Pysyy pupu paremmin ryhdissä. :)

Kaula tuli hieman liian pitkäksi, sitä meinaan myös 
hieman lyhentää. 

Tossut ovat vielä työn alla, mutta kyllä ne kohta valmistuvat.






Pituutta tuolla pupulla on 140cm, ja oli lahjan saaja mielissään isosta pupusta. :)
Innostuin tuosta ekasta pupusta sen verran että meinasin tehdä kummipojalle synttärilahjaksi moisen. 

Sekä omille lapsille.
:D






Terveisin


Jonna






2 kommenttia:

  1. Aivan ihana! Olisin itsekin tosi onnellinen moisesta lahjasta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos♡ :) Jos joku päivä löytäisi kivan mailegin pupun niin voisi sellaisen itselle ostaa. :)

    VastaaPoista

Kiitos kaunis kommentista :)