sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Uusi tulokas

 Heippa vaan kaikki! 

Aika on taas mennyt vauhdilla.
Suvivirret ovat soineet ja työnsä tehneitä ollaan muistettu lahjojen kanssa.
Nyt voi sanoa että tästä se kesä voi alkaa...


No mutta, meille tuli tässä toukokuun aikana uusi asukas.
Pieni Elmeri poika.


Meillä oli täällä lapin matkan aikana pieni alivuokralainen.
Kamalan inhottava hiiri. 
Hyi yök!
Huomasimme paljon myöhemmin että kappas, hiiri oli myllännyt meidän yläkerran sohvan ja tehnyt pesän sinne...
Oikein hirvittää ajatellakin sitä. 
Siinä kohtaa vahvistui päätös kauvan aikaa muhineesta ajatuksesta että ottaisimme kissan.
Nyt sitten meillä on tämä ihana pelastus. :)

Vanha talo kun on, niin niitä hiiriä tulee sitten nurkkiin.
Toivotaan vaan että tämä kisu jahtaa niitä, eikä vaan ota rennosti sohvalla kun hiiret juoksevat nenän edessä.
Täällä on emännällä kovat vaatimukset kissalle. :D 

Tässä meidän Elmeri kisu olisi<3
Makoilee tyttäremme kummitädille virkkaamassa matossa. 





Valmiina kuva alapuolella.






Viikonloppuna olimme tyttäremme kummitädin ylioppilas juhlissa. 
Lahjaksi virkkasin juhannusruusu-mallista maton, hieman muokaten.
Halkaisijaltaan tuo oli 110cm.
Kuvan mattoa en ollut vielä höyryttänyt, vaan nappasin siittä heti tuoreltaan kuvan. :)
Siksi reunat menevät vinksin vonksin. :)
Mukava huomata mitä enemmän virkkaa, niin sitä nopeammin tulee valmista ja käsiala paranee.
Tai niin se pätee joka asiaan. 
Ilmat kun lämpeävät voi sitä ulkonakin sitten virkata. :D 

Huomenna alkaa kesäkuu.
 Mukavaa alkavaa kuukautta<3
Voi ihanaa<3 :)

Jonna


maanantai 18. toukokuuta 2015

Kaksi aina kaunihimpi

























Nämä kuvat löytyivät vielä valokuvien unholasta.
En saanut otettua uusia kuvia tänään muiden puuhien takia.
Aloitin lenkkeilyn. JES! 
Heti tuli virkeämpi olo käydessä reipas lenkki.
Tästä se alkaa. :)
Mutta kuvat tosiaan tulee esiteltyä taas hieman jälkijunassa. 


Ystäväni täytti maaliskuun alussa vuosia, mutta synttärisankaria ehtisin vasta huuhtikuun puolella onnittelemaan.  
Lahjaksi keksin koota kahdelle aamupalan terassilla.
Heillä siis on nyt kesän aikana tulossa terassin teko eteen ja halusin löytää kivan tarjottimen jolla saisi kuljetettua helposti aamukahvit ja voileivät.
No, sopiva löytyikin masku kodista. 
Siellä kierellessäni löytyi myös ihanat pallo-kupit ja tähti servieetit. 
Myös huuhtikuun unelmien koti ja talo lehti oli pakko laittaa mukaan. 
Siinä lehdessä on kaikkea kivaa. :) 
Saa sitä aamulla lukea aamupalan yhteydessä. 





Kaunis ja yksinkertainen paketti tulee sellofaanista sekä juuttinarusta.
Muuta ei tarvitakaan. 



Mukavaa alkanutta viikkoa ihanaiset ja iso kiitos kommenteista.
 Niitä on todella mukava lukea! <3
Kiitos :)


Jonna 


sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Höyhentyynyt


Haluan esitellä teille niin ihanat tyynyt, jotka olen ostanut jo jonkin aikaa sitten.
Kuvat olen kyllä ottanut jo maaliskuussa, mutta ovat joutuneet jonnekin unholaan enkä ole tänne muistanut niitä laittaa. 
Nuo höhentyynyt ovat löydöt living and room kutsuilta joissa olin vieraana helmikuun lopulla.
Väri vaihtoehtoina oli valkoinen, musta ja vaaleanpunainen.
Ja tietenkin vaaleanpunainen oli se oikea sävy minulle.
Voi että kun tykkään näistä tyynyistä<3











Tyynyjen pinta on samettinen, saa helposti pyyhittyä nihkeällä suklaat tai piltit pois.
Sisätyyny kuului hintaan ja sekin on todela jämäkkä.
Ei ole parin kerran jälkeen lässähtänyt.

Niin kauniit ja yksinkertaiset<3
Sopii romanttiseen tai moderniin kotiin. :)




Tänään ollaan saatu nauttia ihanasta auringonpaisteesta.
Ihana istua ulkona terassilla nauttien lämmöstä.
Toivotaan että saadaan nauttia lisää tämänlaisia päiviä<3


Vaikka ei Suomi enää pelaa kisoissa, pitää sitä jännittää kumpi voittaa kultaa.
Kanada vai Venäjä?
Sitä jännittäessä. :)


Jonna

lauantai 16. toukokuuta 2015

Poika pupu

















Tällä viikolla kummipoikamme täytti vuosia ja lahjaksi tein mailegin pupusta oman version.
Tytön tein jo alku keväästä ja nyt oli pojan vuoro.
Pitää sanoa ettei tämäkään mennyt ihan niinkuin strömsössä.
Olin unohtanut kaikki kikat ensimmäisen pupun jäljiltä.
No samat ongelmat tuli vastaan ja sitten niitä ihmeteltiin.
Sama pää kevät talvet. :D 
Ja jospa se kolmas kerta toden sanoo... :)

Itse tykkään tuosta pupusta ja tykkäsi lahjan saajakin. 
Kummipojan äiti oli miellissään pojan uudesta taistelu kaverista, :D 


Menen katsomaan sinkkuelämää elokuvaa.
 Molemmat osat löytyvät kotoa dvd.ltä, mutta kun telkkarista tulee on siinä ihan oma hohtonsa. :) 
Heippa!

Jonna


perjantai 15. toukokuuta 2015

Kevyet herkut







Ostokseni neidille Auran kirpputorilta. 
Ihanan hempeä tyttö-pupu<3







Olen ihastellut monissa blogeissa itse virkaamia herkkuja.
On muffineita, donitseja, domino ja ballerina-keksejä, korvapuusteja... niin paljon kaikkea ihanaa<3






Lankoja ostin jo ennen lapin reissua,  siellähän näitä aloin virkkailemaan. 
Aina kun ehdin ja viiteliäisyyttä oli tein näitä aina lisää ja lisää.
Näihin jää aina vaan koukkuun. 
Nyt tämä ensimmäinen satsi olisi tarkoitus viedä leikkimökkiin ja sisälle tekisin ihan omat herkut. 
Kevyitä nämä ovat. :)

Hyviä ohjeita löytyy  


















Nämä kupit ja tassit on mummin löytö kirpputorilta.
Juuri sopivan kokoisia neidin leikkeihin.
Pitsi korit on löydetty tokmannilta. 






Vieläkään ei ole tämä rouva saanut tuohon pöytään ja tuoliin uutta väriä.
Viimeistään leikkimökkiin siirtyessä pöytä pitää maalata.
Hieman mökistä, se on hyvässä mallissa. Sisältä olemme paneloineet
sekä parvea tehneet.
Seuraavaksi käyn hakemassa ulkovalot, mutta ennen kuitenkin ulkoseinien maalaus.



Käykääpä katsomassa maalaiskoti myllyhaassa, ja  osallistumassa siellä olevaan kevät arvontaan 23.5.2015 asti.
 Jos halajat itsellesi näitä ihania herkkuja. :) 

Itse osallistuin!
On nuo niin ihania<3





Hyvä yötä kaikille ja kauniita unia<3



Jonna

tiistai 12. toukokuuta 2015

Oma lahjani



Vuorossa olisi tämän äidin sunnuntaina saamat lahjat.

Olen vinkannut miehelleni että olisi mukavaa mennä kuntosalille käymään tai kahvakuulaan, joka on ihanaa rääkkiä. Tai siis siinä on tunnin ahertamisen jälkeen tunne että nyt on mama saanut rasvaa palamaan. 
Myös tarvitsisin vinkkejä ruuan laittoon joka auttaisi painon pudotukseen. Minulla on jäänyt muutama...siis huom. vain muutama kilo kahden lapsen jälkeen. :D 
Kyllähän minulle neuvoja tulee että jätät vaan hiilarit pois. Jostain kumman syystä se ei niin vain onnistu. (Tarkoittaen nyt perunaa).

Toiveeni oli kuultu. Sain kymmenen kerran lahjakortin kahvakuulaan, yhden kerran ravinto- ja treeniohjelman paikalliselle personal trainerille. 

Tästä olen todella mielissäni ja onnellinen.
 Kiitän lahjasta ihanaa perhettäni<3
Niin paljon löytyy tahtoa jotta pääsisin niihin lukemiin joissa olin ennen lapsia.  :)
Olen onnellinen pikkuisistani, mutta lääkäreiden huomautuksista kärsin todella paljon. 












Ihania kukkia sain. 
Tuon lahjakortin lisäksi sain kesäkukka-amppelin.
Korkean ruusun sain appiukoltani.


Pidetään peukut pystyssä kiinteytys urakkaan. :)

Nyt pitää jännätä jääkiekkoa.

Ihanaa tiistaita sinulle! 
Ei anneta kurjan vesisateen häiritä. :) 


Jonna

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Äitienpäivä




Äitiys on ihanaa<3 
Se on haastavaa, mutta  palkitsevaa. 
Se opettaa meitä arvostamaan sitä mitä meillä on.
Meitä äitejä on joka ikäistä, näköistä ja kokoista.
Mutta jokainen meistä on kaikista paras äiti omalle lapselle<3






Meidän äitienpäivä meni tänä vuonna niin, että tämä äiti oli töissä ensin aamusta ja vielä illalla muutaman tunnin.
Lapset ovat sen verran nuoria ettei heidän äitienpäivä mene mönkään vaikkei äiti kotona olisi.
Ensi vuonna asia on sitten toisin. 
Kävimme alkuvuonna pois nukkuneen mammani haudalla.
Äitini luona sekä mieheni äidin ja mummin luona.
Kyläilemässä kerkesimme käymään vaikka töissä olinkin. :)

Otin muutaman kuvan mieheni äidin lahjasta.
Eli yläkuvan koristetyynyt tulivat meiltä.
Tuo ihana kangas on löytynyt Paimiolaisesta HannanHuusholli-sisustusliikkeestä.
Vinkkinä vaan.. sieltä löytyi paljon muitakin ihania kankaita. :)







Muutaman kerran on tullut mummilan sohvista otettua kuvia eli äitini, mutta nyt sieltä löytää uudet koristetyynyt sekä ihana ruusuinen kaitaliinan<3
Nekin täältä meiltä.





Otin kuvan meidän pihan valkovuokoista, mutta emme pääse ihastelemaan avonnaisia kukkia vesisateen vuoksi. 
Aamulla aurinko paistoi lämpimästi töitä tehdessä. :D
Omista lahjoistani otan kuvia huomenna.


Nyt lähden nukkumaan. Menevät silmät niin ristiin etten tiedä mitä tänne kirjoitan. :)


Oikein ihanaa äitienpäivä-iltaa jokaiselle äidille<3 


<3 Jonna

lauantai 2. toukokuuta 2015

Toukokuun toinen



Vaput on juhlittu rauhallisissa merkeissä.
Kotona tuli touhuttua mutta kuitenkin otettu vapaat rennosti.
Tietenkin jääkiekkoa seuraillen.


Leikkimökki työmaa eteni hieman. Katto tuli valmiiksi.
Hitaasti mutta varmasti valmistuu.
Sormet syyhyää jo päästä sinne sisustamaan. 
Pihalla muutenkin touhutessa suunittelin hiekkalaatikon paikkaa.
Siihen olisi tarvetta ja pian. 
Neiti on keksinyt kuljettaa äidin kukkapenkiltä multaa pitkin pihaa.
Se hieman hermoja koettelee. 
Toivotaan että istutukset saavat vielä pysyä maassa. :)













Huomasin nyt vasta kuvissa kalenterissa olevan väärä kuukausi.
Eli elämme toukokuun toista, emme  heinäkuun toista.
Kuukausi oli pyörähtänyt toiseen.
Sellaista sattuu kun räpsii sieltä täältä kuvia kotoa. :)


















Lasten mentyä nukkumaan herkuttelemme mieheni kanssa vielä viimeiset munkit ja simat juoden.
Munkit ovat hyviä, mutta ihan linjojen puolesta on hyvä että vietämme vappua vain kerran vuodessa. 

Huomenna pääsen pitkästä aikaa tekemään sijaisuuksia töihin.
Vanhuksien pariin. 
Olen todella innoissani.
On ihanaa olla kotona lasten kanssa, mutta välillä työt tekevät hyvää. :) 


Rentoa lauantai iltaa sinne!

Jonna